Menneisyyden kiskot

Sunnuntai 15.3.2026 - Martti Sipilä

Menneisyyden kiskot

Turun raitiotie vie teknologiseen lukkiutumiseen ja polkuriippuvuuteen, joka tulee olemaan kallis virhe. 

Turun raitiotiehanke on yksi kaupungin historian suurimmista investoinneista, mutta se saattaa osoittautua myös Turun kaupungin suurimmaksi virheeksi. Vaikka hanketta markkinoidaan modernina ratkaisuna, se kuitenkin nojaa 1800-luvun kiskotekniikkaan tilanteessa, jossa liikenteen teknologinen kehitys on nopeampaa kuin koskaan.

Kyseessä on valtava taloudellinen riski, jossa yli puoli miljardia euroa lukitaan jäykkään järjestelmään juuri ennen liikkumisen suurta teknologista murrosta.

Raitiotiessä suurin ongelma ei ole pelkästään sähkönkulutus ja sen hinta tulevaisuudessa eikä Turun pehmeään savimaahan upotetut tuhannet paalut, jotka voivat silti alkaa painua, vaan polkuriippuvuus.

Kun kaupunki upottaa yli 500 miljoonaa euroa (ja päälle tulevat korkokulut) kiinteisiin kiskorakenteisiin ja sähköasemiin (joita rakennetaan noin kilometrin välein), se menettää kyvyn reagoida tulevaan.

Teknologia kehittyy nyt suurin harppauksin. Kymmenen vuoden sisällä autonomiset sähköbussit ja robottitaksit tulevat muuttamaan joukkoliikenteen kulurakenteen täysin. Kun kuljettajia ei enää tarvita, bussiliikenteestä tulee huomattavasti halvempaa, tiheämpää ja joustavampaa. Raitiotie taas on fyysisesti lukittu reiteilleen: se ei voi väistää estettä, se ei voi muuttaa reittiään kysynnän mukaan, eikä se hyödy tekoälystä samalla tavalla kuin vapaasti liikkuva kalusto. 

On absurdia investoida 40 vuoden elinkaarella tekniikkaan, josta voi tulla Suomen kallein museo-infra jo kymmenessä vuodessa.

Fantasiamaailmasta takaisin todellisuuteen

Väitteet raitiotien tuomasta arvonnoususta tonttien hinnoissa ovat usein fantasiaa joka ei perustu tietoon vaan toiveajatteluun ja ei lämmitä tavallista veronmaksajaa yhtään. Jos tontin arvo nousee, nousevat myös kiinteistöverot ja vuokrat. Samalla investointi on pois jostain muualta. 

Kukaan järkevä ihminen ei usko kustannusarvion pitävän alueella joka on ehkä kaikkein hankalinta savimaata raitiotiehankkeelle.

Ratitiotie on massaliikennetuote. Se vaatii toimiakseen syöttöliikennettä jolla "pakotetaan" matkustajavirtaa raitiovaunuhin. Jos laskelmista unohdetaan syöttöbussien kulut ja vaihtojen aiheuttama matkustajakato, lopputulos näyttää paperilla paljon paremmalta kuin se todellisuudessa on.

Ja kukaan ei voi tietää tuleeko tämä pakkosyöttö edes toimimaan vai kulkeeko ratikat puoliksi tyhjillään. 

Raitiotie on hanke, joka ei tule olemaan valmis hanke suurin piirtein koskaan, joten kuluista tulee jatkuvia. 

 Katse kohti uutta teknologiaa

Turun pitäisi pysähtyä ja siirtää katseensa kymmenen vuoden päähän. Onko järkeä sitoa kaupungin talous vuosikymmeniksi järjestelmään, joka perustuu vanhentuvaan ajatukseen kiinteistä kiskoreiteistä? 

Teknologinen kehitys tekee raitiotiestä valtavan riskin. Autonominen, joustava ja vähitellen kehittyvä bussiliikenne olisi huomattavasti vastuullisempi tie kuin sokea usko menneisyyden kiskojen tekniikkaan. Jos hätäjarrusta ei vedetä nyt, Turku saattaa huomata vuonna 2040 omistavansa maailman kalleimman museorautatien muun maailman liikkuessa jo aivan toisella tavalla.

Raitiotielle on olemassa haastajia, joita ei tarvitse paaluttaa saveen esim:

ART (Autonomous Rail Rapid Transit): Virtuaalinen ratikka, joka kulkee kumipyörillä ja seuraa maalattuja viivoja tai sensoreita. Se tarjoaa ratikan kapasiteetin ilman kalliita kiskoja ja maansiirtotöitä.

BRT (Bus Rapid Transit): Sähköbussit, jotka kulkevat omilla eristetyillä kaistoillaan. Se on käytännössä ratikka ilman kiskoja – joustavampi, halvempi rakentaa ja teknologisesti helpommin päivitettävissä.

Keski-Euroopassa (kuten Leuvenissa ja Châteauroux'ssa) autonomiset linjat on jo nyt muutettu pysyviksi osiksi joukkoliikenneverkkoa, joissa on virallinen linjanumero ja ne näkyvät reittioppaissa samalla tavalla kuin tavalliset bussit.

Turku voisi olla edelläkävijä, eikä ainainen perässähiihtäjä

Turun vahva meriteollisuushistoria ja nykyinen teknologiaosaaminen antavat kaupungille loistavat lähtökohdat autonomisen liikenteen edelläkävijäksi. Pelkkä koodaaminen ei kuitenkaan riitä; autonominen julkinen liikenne vaatii monialaisen "Dream Teamin", jossa yhdistyvät fysiikka, data ja kaupunkisuunnittelu

Turun kannattaisikin hyödyntää tässä Triple Helix -mallia, jossa käytetään yliopistojen, elinkeinoelämän ja julkisen sektorin välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä. Edelläkävijällä on mahdollisuus myös valtaviin ulkomaan markkinoihin. Tämä tietenkin vaatii tarttumista toimeen nyt.