Funikulaari etenee

24.02.2017

Kakolan Funikulaarin suunnittelu etenee

Martti_Sipila_Kunnallisvaalit-Turku-2017_Funikulaari2.jpgKakolan funikulaari on saamassa kasvot. Kiinteistöliikelaitos on jatkanut neuvotteluja laitetoimittaja Leitner AG:n kanssa paitsi asemien ja kabiinin teknisiin ratkaisuihin, myös ulkonäköön liittyen. Leitner AG valittiin funikulaarin laitetoimittajaksi viime vuoden lopulla käydyssä tarjouskilpailussa. Neuvottelujen yhteydessä funikulaarin valmistumisaikataulua on tarkennettu siten, että käyttöönotto siirtyy vuoden 2018 keväälle. 

Funikulaarin maksullisuus tai maksuttomuus vaikuttaa asemien suunnitteluun porttiratkaisujen osalta. Kaupunginhallitus käsittelee asiaa kokouksessaan 6.3. 

Funikulaari on osa joukkoliikennettä

Funikulaarista toivotaan Turkuun pysyvää maamerkkiä ja turistinähtävyyttä sen lisäksi, että se tarjoaa esteettömän kulun Kakolanmäelle. Näin ollen alkuperäinen idea odotuskatoksista on muuttunut enemmän kiinteiden asemarakennusten suuntaan. Kiinteistöliikelaitos on jättänyt liitteessä esitettyjen luonnosten mukaisista asemarakennuksista rakennuslupahakemuksen. Suunnittelua jatketaan näistä lähtökohdista.

Funikulaarin kabiinin ulkonäköä on kehitetty eteenpäin laitetoimittajan tarjoamasta alkuperäisestä ratkaisusta turkulaisen Idis Design Oy:n toimesta. Kabiinin halutaan muodostavan yhtenäisen kokonaisuuden asemien kanssa, ja samalla kabiinin sisätilojen esteettömyyteen kiinnitetään erityistä huomiota. 

Funikulaarin-ala-asema.jpg
Nämä mittakaavaltaan pienet, mutta ulkonäöllisesti merkittävät muutokset viivästyttävät aikataulua. Lopullinen päätös kabiinin ulkoasusta tehdään, kun aikataulu ja kustannusvaikutukset ovat selvillä. Tällä hetkellä nämä vaikutukset ovat Leitnerilla arvioitavana.
12.04.2017Lämmin kiitos !
08.03.2017Rolls-Roycen tutkimus- ja kehittämiskeskus Turkuun !
28.02.2017Perussuomalaisten peukalonjälkiä
24.02.2017Funikulaari etenee
23.01.2017Sähkökäyttöinen Föri
11.01.2017Uudenlaiset suojatievalot
06.06.2014Eduskuntavaalit 2015