Investoinnit ovat välttämättömiä

Tiistai 10.12.2024 - Martti Sipilä


Kaupungin ei kuulu pitää asukkailta kerättyjä rahoja kassassa, vaan ne kuuluu käyttää veronmaksajien hyvinvointiin, palveluihin ja viihtyvyyteen. 

Kaupungille on ominaista, että se kasvaa, kehittyy ja tarpeen mukaan tiivistyy. Siksi Turussakaan ei ole tarpeen pitää kaikki ennallaan ja elää historiassa menneitä muistellen.

Meidän on järkevää kohdistaa kaupungin investointeja fyysiseen rakentamiseen, maisemaan, pitää huolta vanhasta rakennusperinnöstämme, tehdä korkeakoulu yhteistyötä sekä panostaa uusiin teknologia ratkaisuihin. Investoimalla fyysiseen infrastruktuuriin ja uusiin teknologioihin, me sijoitamme myös tulevaisuuteen, joilla rahoitamme palveluita ja hyvinvoinnin, tuomme Turkuun mm. viihtyvyyttä, uusia veronmaksajia ja turisteja, sekä yllä pidämme kilpailukykyämme ja elinvoimaisuuttamme. Ilman panostuksia ei tule tuloksia. Siksi uusien toimintojen saaminen Turkuun on enemmän kuin tärkeää. On myös tärkeää tiedostaa, että investointeja tehdään niin että ne ovat tulevaisuuden kannalta järkeviä eli ei suunnitella tähän hetkeen vaan tulevaisuuteen jota voi käyttää jo nyt. Jokainen rakentamiseen investoitu euro tuottaa itsensä kaksinkertaisesti takaisin. 

Suuret rakennushankkeet tuovat kustannuksia kaupungille heti mutta niiden tulevat tuotot näkyvät vasta vuosien päästä. Tämä on välillä erittäin ongelmallista veronmaksajien kannalta, jotka eivät tätä aina hahmota ja suhtautuvat niihin ensin varsin negatiivisesti. 

Näitä hankkeita tarkasteltaessa unohtuu usein niiden tärkeä työllistävä ja innovatiivinen rooli rakennusaikana, joka sisältyy näihin kustannuksiin. Nämä edistävät työttömyyden vähenemistä huomattavasti. Se on suoraa rahaa takaisin kaupungille. Samalla kehitetään mm. uusia ratkaisuja rakentamiseen, ympäristö ja energiapolitiikkaan.

Myös kulttuuri - ja liikuntapaikkoihin investoimalla lisätään turkulaisten aktiviteettia ja hyvinvointia ja annetaan mahdollisuus itsensä kehittämiseen ja sivistämiseen. 

Arvostamalla kaupunkielämäämme ja sen tuomaa sosiaalista ja taloudellista menestystä ja puolustamalla paikallista kulttuuria ja historiaamme luomme vetovoimaisen Turun uusille yrityksille ja asukkaille

Avainsanat: Investoinnit, rakennushankkeet, kulttuuri- ja liikuntapaikat


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini